Burleskikuulumisia korona-ajan keskeltä.

Suomen (ja koko maailman) koronavirus pandemia on koetellut myös burleskia viime aikoina. Viimeisin live tapahtuma oli marraskuussa (Not So Sweet Nerdlesque Night) ja pian sen jälkeen alkoikin samanlainen rumba mitä keväällä 2020 joutui käymään läpi. Toistaiseksi tapahtumat ovat pyörineet online versiona, mutta ikävä liveyleisön eteen on valtava <3 Seuraava Sweet Burlesque Nights iltama Love is in the air järjestetään online tapahtumana 27.2.2021. Nauttikaamme siis rakkaudesta sen kaikissa hattaraisissa ja unelmankeveissä sävyissä helmikuun lopulla <3

Liput myynnissä nettilippu.fi

Toivon suuresti, että maaliskuussa Sweet Spring Varietee-tapahtumaan (27.3.) saisi ottaa jo live yleisöä mukaan. Pidetään siis peukut pystyssä, että näemme jo maaliskuussa kasvotusten, eikö?!

Sweet´s Burlesquen burleskiopetukset starttasivat normaaliin tapaan alkuvuodesta, mutta Jyväskylän koronatilanteen vuoksi (leviämisvaihe) siirryimme etäopetukseen burleskitanssin osalta helmikuun ajaksi. Haluan olla vastuullinen ja toimia kuten on tässä tilanteessa järkevintä, vaikka etäopetukseen siirtymispäätös oli vaikea ja etäopetus aiheuttaa aina omia lisähaasteitaan. Tämä oli kuitenkin oikea päätös tässä hetkessä.

Ensimmäinen Sweet Burlesque Camp burleskileiri pääsi myyntiin 1.1.2021 ja myytiinkin loppuun heti. Onneksi mutkien kautta onnistui järjestellä isompi sali käyttöön ja sain myytyä lisäpaikkoja leirille. Odotan todella innolla kesäkuuta <3. Leirillä on vielä 2 vapaata paikkaa! Lisätietoja löydät facebookista Sweet Burlesque Camp – burleskileirin tapahtumasivulta. Teen leiriin liittyen julkaisun keväällä lähempänä leiriä, sekä tottakai leirin jälkeen julkaisen leiritunnelmia!

Tämän ihanan logon suunnitteli ja toteutti lahjakas Helena Valtonen.

Oppilasryhmäni pyörivät toistaiseksi ”normaalisti”, eli maskit päässä turvavälit huomioiden ja olen innoissani siitä, mitä olemme luomassa. Sweeteasen, Sweet´s Sirensin sekä Mystery BoXXXin uudet numerot tullaan näkemään kevään 2021 lavalla <3 Jeiiiii!

Sweet´s Treasures oppilasnäytökseni joutui koronatilanteen vuoksi siirtymään joulukuulta 2020 tammikuulle 2021 ja tapahtuma toteutettiin online versiona. Saimme käyttää yhden oppilaani työpaikan tiloja Crazy Town Jyväskylässä (Tuhat kiitosta!) ja tapahtuma oli kerrassaan onnistunut. ”Lavalla” eli kameran edessä nähtiin kymmenen huikeaa burleskinumeroa ja kaikki loistivat osaamisellaan kuin kirkkaimmat strassit konsanaan. Vaikka iltamaan kuului tietenkin haasteita ja yllätyksiä (eihän kunnon show ole mitään ilman yllättäviä ongelmia :D) niin kaikki sujui lopulta todella hienosti. Suuri kiitos kuuluu teknikollemme Kimille sekä apukäsille Katariinalle ja Riinalle. Ilman näitä tärkeitä ihmisiä show ei olisi onnistunut. Tällaisten onnistumisien vuoksi työtä jaksaa jatkaa, vaikka maailma vähän koetteleekin välillä. Kiitos kaikille jotka olitte mukana jollain tapaa showssa (esiintymässä tai yleisön puolella!).

Seuraavat Sweet Burlesque Nights tapahtumat tulevat olemaan: 27.2. Love is in the air, 27.3. Sweet Spring Varietee, 17.4. 50 Shades of PINK, 21-22.5 Sweet Burlesque Weekend, 11.6. Ookko nää hullu vol.2, 19.6. Sweet Summer Varietee. <3 Tervetuloa mukaan nauttimaan kanssamme huikeista burleskielämyksistä!

Rakkaudella Rosetta Sweet