Esiintyvien burleskiryhmien syyskausi on startannut mukavasti ja kimalluksen täyteisesti jälleen. On ollut äärettömän inspiroivaa aloittaa uusien numeroiden harjoittelu ryhmien kanssa sekä tietenkin vanhoja numeroita ollaan kertailtu ja hiottu tulevia keikkoja varten. Kerron teille hieman mitä onkaan luvassa loppuvuoden aikana oppilasryhmieni parissa!


Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Uusin burleskiryhmä Sweet Inflorescence työstää Pohjolan Neidot-teemaista numeroaan ja heidät tullaan näkemään lavalla joulukuussa. On ollut inspiroivaa työskennellä uudemman ryhmän kanssa ja nauttia heidän pursuavasta innostuksestaan joka tarttuu kerta toisensa jälkeen minuunkin. Odotan valtavasti näkeväni heidät loppuvuodesta lavalla uuden numeronsa kanssa! Tämä numero tulee olemaan todella lumoava, kaunis ja viehkeän voimakas.
Muita kuulumisia ryhmien suunnalta: Olemme työstämässä Kalevala-teemaista burleskikalenteria vuodelle 2022! Kalenterin kuvaajana toimii ihastuttava ja lahjakas Reetta Pitkänen! Kalenterissa tullaan näkemään Kalevalasta tuttuja hahmoja, mm. Iku-Turso, Aino, Ilmatar, Tellervo, Marjatta, Vellamo, Tuonen joutsen, Pohjolan tyttäret sekä Louhi. Joka kuukauden kohdalla on upea kuva Sweet´s Burlesquen oppilasryhmien jäsenistä (sekä itse olen mukana myös). Kalenterit ennakkotilauksessa holvi.com/shop/sweetsburlesque hintaan 22e (lokakuun puoleen väliin saakka). Myöhemmin hinta nousee 27euroon. Kalenterin tuotot menevät ryhmien virkistäytymispäivään sekä kuvaajan palkkioihin. Tilaa itsellesi upea kalenteri vuodelle 2022!


Haluaisitko sinä kokeilla esiintymistä ryhmässä?
Sweet´s Burlesque tarjoaa ensimmäistä kertaa ikinä kevätkaudelle 2022 mahdollisuuden osallistua Showgirl Group-kurssille jonka aikana tehdään KAKSI erilaista burleskinumeroa jotka esitetään 5.3. sekä 14.5. Sweet Burlesque Nights tapahtumassa. Kurssin osallistujat sitoutuvat treenikauteen tammikuu-toukokuu sekä kahteen esiintymiseen. Ensimmäisessä esityksessä tullaan hyödyntämään höyhenviuhkaa ja toisessa puuhkaa, opit siis samalla näiden klassisten burleskivälineiden käyttöä! Ryhmä tulee treenaamaan kerran viikossa tunnin (sunnuntai-ilta) sekä muutaman kerran kauden aikana n.2-2,5h pituiset yhteistreenit kaikkien esiintyvien ryhmien kanssa.
Mikäli haluat mukaan ryhmään, ota yhteyttä rosetta.sweet@outlook.com 1.11.2021 mennessä! Mukaan voivat tulla myös aloittelijat! Tämä sopii sinulle joka haluat kokeilla olisiko esiintyminen sinun juttusi tai haluat esiintymisestä once in a lifetime kokemuksen. Ryhmään liittyminen ei sitouta sinua kevätkauden jälkeen mihinkään, mutta mikäli ryhmäläiset haluavat niin jatkoa voidaan suunnitella yhdessä. Tule olemaan oman elämäsi supertähti ja nauttimaan burleskista rennossa ja lämpimässä ilmapiirissä ammattitaitoisen ohjaajan johdolla!
Hinta 65e/kk + asukustannukset 170e. Saat asun ja asusteet tietenkin itsellesi. Hinta sisältää myös viuhkan ja puuhkan.
Lisätiedot ja ilmoittautumiset sähköpostitse! Ota rohkeasti yhteyttä mikäli kiinnostuit!
